HISTORIA
Vanhan kylpyläajan romantiikkaa
Naantalin Birgittalaisluostari ja sitä palvelemaan perustettu pikkuriikkinen kaupunki perustettiin 1443 Ailostenniemelle ja Kirkkolahden tuntumaan. Merisali sijaitsee siis vanhimman Naantalin syntysijoilla.
Kuninkaita, piispoja ja muita valtaherroja on vieraillut näillä tienoin 1400-luvulta lähtien.
Venäjän keisari Aleksanteri III perheineen rantautui 1885 juuri Merisalin luona. Tapahtumasta on kertomassa muistomerkki suihkulähteineen.
Naantali on Suomen vanhimpia terveyspaikkoja. Kaikki alkoi vuonna 1723 Viluluodon lähteestä, jonka parantavaa vettä arvostettiin suuresti.
Uusi kylpylälaitos uudella paikalla avattiin 1863.
Naantalista tuli kansainvälisestikin suosittu kylpyläkaupunki. Ensimmäinen seurustelusalonki rakennettiin 1866, nykyinen Merisali 1899.
Naantalia kutsutaan Suomen toiseksi hallituskaupungiksi. Merisalia vastapäätä sijaitsevan Kultarannan rakennutti 1913-16 Suomen rikkaimmaksi mieheksi sanottu Alfred Kordelin.
Tasavallan presidentin kesäasuntona Kultaranta on on ollut vuodesta 1920. Useimmat presidenttimme ovat vierailleet Merisalissa.
Merisalin suojissa ovat myös tunnetuimmat taiteilijat esiintyneet.